Tarinamme
Moderni teknologiamme antaa vapautta useiden toimialojen yrittäjille, joiden päivittäiset rutiinit aiemmin vaativat läsnäoloa ja toiminnoista huolehtimista.
Asiakasystävälliset ratkaisumme ovat yksinkertaisia sekä suoraviivaisia ja olemme onnistuneet poistamaan liiketoiminnoista esteitä, jotka aiemmin vaativat jatkuvaa huomiota.
Tuoteideamme myynninedistämisohjelmistoista syntyivät jo ennen 2000-luvun teknologista murrosta ja aikaa ennen kosketusnäyttöpuhelimia. Ensimmäiset sähköiset myynninedistämispalvelut kehitettiin pääsylippujen myyntiä varten. Saimme merkittävää huomiota jättimäisten kilpakumppaneidemme valtaamalla markkinalla, mistä rohkaistuneina aloimme käyttämään pohjaratkaisuamme myös muilla toimialoilla.
Vuosien aikana kehitetyt ratkaisumme eivät ole enää toimialariippuvaisia, vaan ne soveltuvat palvelemaan kaikenlaista liiketoimintaa.
Tänä päivänä tuotteidemme perustana on kehittämiemme yli 20 ohjelmistomoduulin monipuolisuus sekä yhteensopivuus. Ylläpitämällä avointa keskusteluyhteyttä asiakkaisiimme ja reflektoimalla heidän tarpeitansa, olemme jatkuvasti hioneet tuotteitamme entistä paremmiksi. Tämä palvelee molempia osapuolia, ja uskomme sen olevan avain kestävään liiketoimintaan, ja siksi kehitystyömme ei koskaan pääty.
Olemme sekoitus pitkän linjan kokemusta, modernia osaamista ja luovaa lahjakkuutta. Hyppää mukaan luomaan huippupalveluita kanssamme!
Terveisin,
Pekka Heikkilä
CEO
Sold Out Services Oy